Kirje 02/08

Hyvät aaltoyliopistolaiset,

muutosprosessi kohti Aalto-yliopistoa etenee hyvin. Nyt on tärkeintä
varmistaa, että kaikilla meillä on mahdollisuus olla mukana rakentamassa
Aalto-yliopistoa. 

Yksi erittäin tärkeä vaihe muutosprosessissa on tietenkin
Aalto-yliopiston rehtorin nimittäminen. Hakutoimikunta ja
Aalto-yliopiston hallitus nimittävät rehtorin vielä tämän syksyn aikana.
Rehtori ryhtyy nimittämisen jälkeen johtamaan muutosprosessia. 

On tärkeää jatkaa valmisteluja keräämällä tietoa ja rakentamalla
perustaa tuleville päätöksille. Muutosorganisaation tiiminvetäjät ovat
laatineet toimintasuunnitelmat ja perustavat ryhmiä, jotta koko
yliopistoyhteisö pääsisi osallistumaan muutokseen. Työryhmien
työskentely alkaa marraskuussa ja jatkuu ainakin elokuuhun 2009
saakka. Yhtenä ryhmänä aloittaa opiskelijoiden muodostama
"opiskelijaelämä ja -kulttuuri" -ryhmä.

On selvää, että muutosprosessi vaatii paljon aikaa ja vaivaa. Kannustan
kaikkia osallistumaan tähän työhön aktiivisesti. Aktiivisuutta voi olla
monenlaista; perustamme myös referenssiryhmiä, jotka kommentoivat
ehdotuksia ja suunnitelmia. Marraskuussa avaamme wiki-sivuston, jolla
kaikki voivat avoimesti vaihtaa näkemyksiään aiheesta. Senkin kautta
tiiminvetäjät välittävät ajantasaista tietoa hankkeen edistymisestä.
Näin kaikilla Aalto-yliopistoyhteisön jäsenillä pitäisi olla
mahdollisuus pysyä ajan tasalla muutosprosessissa.

Marraskuun alussa muutostiimit järjestävät aloitustyöpajan kaikille,
jotka haluavat osallistua työskentelyyn. Marraskuun 17. päivänä
iltapäivällä on Aalto-kahvitilaisuus, joiden aikana teillä on
mahdollisuus keskustella rehtoreiden ja tiimin vetäjien kanssa
muutosprosessista; vastaavia infotilaisuuksia järjestetään jatkossakin
säännöllisin väliajoin.

Olen vakuuttunut siitä, että vaikka meidän tuleekin ensisijaisesti
keskittyä Aalto-yliopiston pitkäaikaisiin tavoitteisiin, on myös tärkeää
saavuttaa konkreettisia tuloksia lähiaikoina. Eräs tärkeä
lähitulevaisuuden tavoite on byrokratian vähentäminen, jotta teillä
olisi enemmän aikaa ja energiaa uuden yliopiston rakentamiseen. Meillä
pitää myös olla uusi missio ja visio valmiina ennen kuin uudet
opiskelijat saapuvat syyskuussa 2009. 

Toinen lähitulevaisuuden tavoite on tutkimuksen sisäinen ja
ulkopuolinen arviointi, jota tehdään vuoden 2009 aikana vararehtori Outi
Krausen ja hänen työryhmänsä johdolla. Voitte lukea arvioinnista enemmän
Aalto Newsletterin numerosta 12/2008. Arviointi toimii vertailukohtana
tuleville arvioinneille ja on tärkeässä asemassa, kun pyrimme luomaan
Aalto-yliopistosta maailmanluokan yliopiston.

Edellisessä kirjeessäni mainitsin Aalto-yliopiston kehityksen
kulmakivet. Haluaisin lisätä niihin yhden, joka koskee itse
muutosprosessia: henkilökunnan ja koko yliopistoyhteisön sitoutuminen
muutokseen on ehdoton edellytys sen onnistumiselle. Tämä vaatii meiltä
kaikilta paljon työtä, mutta olen varma, että yhdessä löydämme sen
ymmärryksen ja viisauden jota tarvitaan, jotta Aallosta tulisi
ainutlaatuinen yliopisto, josta voimme kaikki olla ylpeitä tulevina
vuosina.

Matti Alahuhta
Aalto-korkeakoulusäätiön puheenjohtaja