Tiedote KY, TOKYO ja TKY: Ylioppilaskunnat päättivät Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston vaalin järjestämisestä
20.11.2008
Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta (KY), Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaskunta (TOKYO) ja Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta (TKY) ovat päättäneet edustajistojensa kokouksissa Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston vaalin järjestämisestä huhtikuussa 2009.
Keväällä valittavan Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan ensimmäisen edustajiston toimikausi alkaa 1.8.2009 ylioppilaskunnan perustamisen myötä ja jatkuu vuoden 2011 loppuun asti.
KY, TOKYO ja TKY yhdistyvät Aalto-yliopiston ylioppilaskunnaksi 1.8.2009 siten, että ne jatkavat toimintaansa ylioppilaskuntina rinnakkain Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan kanssa vuoden 2009 loppuun asti.
Edustajiston valinnalla jo keväällä halutaan turvata riittävästi aikaa Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan toiminnan käynnistämiselle syksyllä 2009. Näin pystytään paremmin turvaamaan Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan jäsenistön palvelut heti vuoden 2010 alusta, jolloin nykyiset kolme ylioppilaskuntaa ovat täysin yhdistyneet yhdeksi ylioppilaskunnaksi.
Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan kevään 2009 vaalijärjestystä on valmisteltu kaikkien nykyisten ylioppilaskuntien edustajista koostuvassa työryhmässä ja se hyväksyttiin TKY:n edustajiston kokouksessa 13.11. sekä TOKYOn ja KY:n edustajistojen kokouksissa 18.11.
Lisätiedot:
- Noora Jaakkola, TOKYOn hallituksen puheenjohtaja, puh. 050 404 198
- Katariina Kyckling, KY:n hallituksen puheenjohtaja, puh. 050 566 7017
- Christian Peltonen, TKY:n hallituksen puheenjohtaja, puh. 050 321 2460
Ylioppilaskuntien kommentit yhdistymisestä:
- Ylioppilaskunnat ovat päässeet yksimielisyyteen muun muassa siitä, että Aalto-yliopiston ylioppilaskunta on merkittävä asunnontarjoaja ja että se harjoittaa kulttuuritoimintaa tekemällä, tukemalla ja mahdollistaen. Parhaillaan rakennetaan vuoden vaihteessa aloittaville uusille hallituksille parhaimpia mahdollisia edellytyksiä jatkaa projektia sujuvasti entistä tiiviimmässä yhteistyössä. Ylioppilaskuntien näkemykset uudelle ylioppilaskunnalle sopivasta organisaatiosta ovat myös hyvin lähellä toisiaan, kertoo Christian Peltonen.
- Isoin haaste on rakentaa ylioppilaskunta, joka palvelee hyvin kolmen alan opiskelijoita. Aikaisemmin on ollut kolme yhden alan ylioppilaskuntaa, nyt pitäisi luoda yksi monialainen tai kolmialainen ylioppilaskunta. Ratkaisuksi on kaavailtu mallia, jossa keskeisimpiä asioita käsiteltäisiin esim. ohjausryhmässä, jossa olisi kolmen eri alan edustus. Lisäksi aiesopimuksen mukaan hallitukseen tulee edustajia kaikilta kolmelta alalta. Nämä ovat pienen vähemmistön kannalta tärkeitä asioita, tiivistää Noora Jaakkola.
- Uusi ylioppilaskunta on mahdollisuus irrottautua vanhoista rakenteista, ja määritellä uuden ylioppilaskunnan toiminta ja palvelut puhtaalta pöydältä. Uudessa yliopistoyhteisössä näemme monimuotoisuuden tukemisen erittäin tärkeänä ja toivomme, että erilaisia kulttuureita ymmärretään ja tuetaan myös ylioppilaskunnan toimesta. On erittäin tärkeää, että yhteisen ylioppilaskunnan lisäksi taideopiskelijoilla ja kyltereillä on myös omat, kyseisen alan opiskelijoita yhteen kokoavat yhdistyksensä uuden yliopiston yhteydessä - aivan kuten teekkareilla on killat. Kokonaisuudessaan Aalto-yliopisto on meille kaikille mahdollisuus, painottaa Katariina Kyckling.
