Aalto-yliopiston ammattiosasto JHL on perustettu
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n ammattiosastot Teknillisessä korkeakoulussa, Taideteollisessa korkeakoulussa ja Helsingin kauppakorkeakoulussa yhdistivät voimansa 20.11.2008 pidetyssä yhdentymiskokouksessa. Uuden ammattiosaston pyrkimyksenä on vahvistaa jäsenten edunvalvontaa ja lisätä ammattijärjestön vaikutusmahdollisuutta Aalto-yliopiston henkilöstön työsuhteita koskevassa päätöksenteossa.
Kokouksessa valittiin ammattiosaston puheenjohtajaksi Kari Hujanen ja hallituksen jäseniksi Leena Kadenius, Ilpo Kari, Terho Konttinen, Ilpo Korhonen, Raija Louhivaara, Ritva Löyttyjärvi, Kange Mänty, Anita Pirhonen, Merja Puronaho, Aila Rahkola ja Kaisa Viljo.
Työehtosopimuksen neuvotteluoikeuksien siirtyminen yliopistoille ja Aalto-yliopiston yksityisoikeudellinen asema edellyttää myös paikalliselta ammattiyhdistystoiminnalta uudenlaista lähestymistapaa. Voimavarojen yhdistäminen Aalto-yliopiston muutosprosessien valmisteluvaiheessa luo hyvät toiminta- ja vaikuttamismahdollisuudet yhteisten tavoitteiden eteenpäin viemiseksi.
"Palvelussuhde-ehtojen tason säilyttäminen muuttuneessa työmarkkinatilanteessa tulee olemaan keskeisessä asemassa. Ammattiosasto ei tule hyväksymään heikennyksiä nykyisiin palvelussuhde-ehtoihin. Rationalisointi- ja kehittämishankkeissa on henkilöstön asema turvattava. Emme tule hyväksymään sellaista palvelurakenteiden uudistamista, jonka tarkoituksena on palveluiden ulkoistaminen. Aalto-yliopiston henkilöstö on ammattitaitoista ja tehtäviinsä hyvin motivoitunutta. Tämä on nähtävä voimavarana eikä muuttuvana kustannustekijänä", JHL toteaa tiedotteessaan.
Aalto-yliopiston ammattiosasto JHL
Lisätietoja
Kari Hujanen
Puh. 050 560 8380
kari.hujanen@tkk.fi
